MUSETTAAKO - NO KYLLÄ !

Ja nyt sitä jo katsellaan itku silmässä keikalta otettuja kuvia ja videoita :,)
Että mä rakastan keikkailua.

Mä heräsin maanantaina 04.22 ja menin heti sitten meikkamaa. Lähdettiin kymmenen yli viisi ajamaan kohti juna-asemaa. Sitte junalla körötettiin kohti Helsinkiä ja päästiin jonottaa 06.40
Se jono ei ollut jono, vaan ihmisten sekamelska. Me mentii Niinan kaa vaa randomisti istuu siihen tien varrelle ja ihmeteltii. Sitte varmaa tunnin pari päästä ihmiset alkaa nousee paikoiltaan ja änkee edemmäs. Siinä vaiheessa tuli se kauhee etuilu kehiin, varsinkin silloin kun ensimmäinen portti aukaistiin. Kiva, me jäätiin sinne monien ihmisten taakse, ku kaikki tyylii juoksee eteenpäin.
Tutustuttii siinä sitten kahteen tyttöön, joiden kanssa tuli vietettyä loppu osa ajasta. Kiitos näille ihanille ihmisille <3333





Että se Aurinko paisto kirkkaalta taivaalta ja kuumaa! Me tosiaan käytiin Marjaanan kanssa ostaa meille hatut ja ostin sitten Tiimarista 45 sentin lippikset meille neljälle XDD Hahaha, ne oli niin kauniit. Ja sitte ku tultiin takas jonottaa, nii kauhee valitus lippiksistä :,D Sitten keksittiin, että käydää ostaa joku valkonen tussi ja kirjotetaa näihin lippiksiin 'MUSE'. Eli Marjaana ja Inka meni ostaa meille jotain kynää. Mä jäin vaa ottaa Aurinkoa ja tutustui sitte kahteen lahtelaistyttöön, jotka oli siin meijän vieressä :,D Mähän oon sosiaalinen.

Sitte Inka ja Marjaana palas ja ne oli ostanu sellasen jonku maalausjutunn ja Inka sitte alko väsää meille hienoja 'MUSE' hattuja :,DD Käytii sitte ostaa meille kans fanipaidat, ku se koju aukesi :) Ja sitten joku nainen kysy sitten, saako se ottaa meistä neljästä kuvan : DDD AHAHAHA, en tiiä päädytäänkö me sitten jonnekin lehteen XD Sitte se pyysi meitä olemaan sillee 'rennosti', että ei sillee huomattais muka kameraa. No, mä sitte muka join vettä ja muista en kyllä tiedä mitä ne teki :,D Me vaa naurettii sen jälkeen ihan kamalasti XD



JEEE! Kello tulee kolme ja ihmiset alkaa jonottaa porttien avausta varten. Kiva kun lähdin käymää vessassa, niin tajusin kuinka pitkä se jono oikeesti on. Varmaa jotain 400 metrii pitkä jono! (ehkä pidempi, nyt en kyllä osaa arvioida matkoja yhtään XD) Mutta jos kerran 21 000 ihmistä oli ostanu keikalle lipun, niin suurin osa oli silloin kolmen jälkeen sinne tullut.

Neljältä ovet sitte avattiin ja me päästiin sisään keikka-alueelle. Kuuluu vaan "Ei saa juosta!", kun järkkärit huutaa innokkaimmille faneille. Me päästiin Inkan ja Marjaanan kanssa suurinpiirtein seitsemännelle riville :)
Minä ja Inka sitte istuttii vuorotellen siellä maassa, koska siellä oli aika ahdasta tehä mitään kunnon istumarinkiä.







Jepp, lämppäreinä oli Manna ja White Lies. Manna oli aika huono omasta mielestä, joten en halunnu ottaa siit kuvia :,D Mutta White Liesistä nappasin yhden kuvan :)



Tuolla keikka-alueella se aika meni niin TURHAUTTAVAN HITAASTI! Ei oikeesti ollut tottakaan. Mä vaa koko ajan katoin Marjaanan rannekelloa ja Inka aina läimäytti mua selkään >: Jonottaminen oli sitä ennen mennyt niin nopeasti, mutta tuolla keikka-alueella tuntu se kostautuvan XD
White Liesin jälkeen odottamista oli se 40 minuuttia. Ja koko sen ajan mä olin ihan seko XD Mä vaa hypin ja pompin ja katoin kelloa. Haha. KOHTA ON MUSEN AIKA!

Ja sitten ne olikin yhtäkkiä lavalla? Ei ne ees pitänyt mitään kunnon esiintuloesitystä :,D



Matt vaihto jokaisen biisin jälkee kitaraa, sitten jossain vaiheessa se alko soittaa pianoakin ja taas sitten kitaraa. Ahhh, mulla oli niin hyvä fiilis koko sen keikan ajan! Mutta lopussa mua jäi harmittaa se, ettei ne sen kummemmin ottanu yleisöön kontaktia :/ Ois ollu kiva just kuulla jotain vitsinheittoja yms. Ja ois ne voinu meitä faneja enemmänkin huudattaa kuin Time is running outin aikana.

MUTTA SITTEN ENCOREN VIKA BIISI OLI KNIGHTS OF CYDONIA <3 Silloin mä sekosin.







Otin enemmän videoita kuin kuvia. Melkein jokaisesta kappaleesta sain otettua sen 30 sekuntia :) Ahh, nyt vaan kattelen noita videoita <3

KIITOS MAHTAVASTA KEIKASTA MUSE! KIITOS MAHTAVILLE IHMISILLE <3

Mä oon itkenyt melkein joka päivä viime perjantaista asti.
Jotkut tietää syyn, toiset ei. Tää on yksi sellaine asia, mikä koskettaa mua ihan vietävästi. Mun ei oo helppoa puhua tästä. Mä en oo ehkä kaikille antanu tästä tarpeeks sellasta kuvaa, että tää satuttaa mua. Jotkut luulee, että tää on sellanen yks juttu muiden joukossa.
Mutta kun ei ole. Ei ainakaan mun osalta.

Mä yritin kirjottaa tätä jo viime viikolla, mutta siitä ei tullut mitään sen takia, kun aloin itkee hervottomasti. No okei, mä itken nytkin, mutta nyt on mun jotenkin helpompi kirjottaa tätä, kun oon käsitelly tätä asiaa mielessäni. Mä en... Tai siis, mä en ehkä haluis jakaa mun tunteita ja ajatuksia näin, mutta... Mä tiedän, ettei tätä lue kovinkaan moni, niin tätä on helpompi kirjottaa. Mun on vaan pakko päästävä jonnekin kirjoittamaan, mun on vaan pakko tuoda tää asia joillekin ihmisille julki. Mä en yksinkertaisesti pysty pitää tätä yksin mun sisällä.

Senhän takia blogeja kirjotetaan, eikö niin? Sen takia, että voidaan jakaa omia tunteita ja ajatuksia muille? Jotkut voi pitää tällaistä angstaamista sellasena, että toinen haluaa vaan huomiota. Mä myönnän, että mä haluan huomiota. Mä haluan, että ihmiset oikeesti tajuaa sen, että musta tuntuu vitun pahalta. Sen takia mä kirjotan tänne. Sen takia mä kerron teille miltä musta on viime aikoina tuntunut.

Mä en jaksais angstata tai mitään samanlaista, mutta tälle ei voi mitään. Jokin pienikin juttu vaan laukasee ssen itkuparkukohtauksen, jolloin on pakko piiloutua vessaan itkemään. Sitten on seuraavana päivänä silmäluomet turvoksissa.
Mä haluaisin oikeesti olla ajattelematta tätä, mä haluaisin vain hymyillä ja nauraa.. Mä oon saanu hymyillä ja nauraa täs viime viikon aikana, mutta samalla mä oon saanu kans itkee. Se ilo on ollut hetkellistä, mutta kuitenkin ihanaa.

Mitä mä teen? Mitä mä voin tehdä tän asian eteen, että mulle tulis parempi olo? Pitääkö mun taas pyydellä anteeks, vaikka syy ei ookaan kokonaan mun? Mä voisin yhtä hyvin vaan sanoa: "Tää on sun syys, koska ite sä erosit äidistä ja samalla sa erosit meistä. Sun tehtävä ois kuulunu pitää yhteyttä, koska sä tän aiheutit."
Mä voisin sanoo noin, mutta mä en voi.

Tässä vaiheessa jotkut ehkä tajuaa, mistä on kyse. Sen selvemmin mä en tuu tätä selventää täällä.
Mä en tykkää siitä- ei, ei tykkääminen oo oikee sana. Mä en voi sietää sitä, että mulle huudetaan ja että mua syyllistetään. Mä alan heti itkeä. Mä en pysty kuuntelemaan kritiikkiä ja haukkumista ilman, että mä alkaisin itkeä. Nää asiat on mun heikkouksia ja niiden kanssa on vaan elettävä. Tietenkin mä haluisin olla vähän vahvempi, etten alkais jokaisen pienen asian takia vollottaa, mutta mä en vaa voi muuttua tässä asiassa.
Totuus vaan on, että mun saa todella helposti itkemään. Yksikin ilkeä sana, niin mut löytää pian kylpyhuoneen lattialta itkemästä. Tai saunasta.

Mä oon viime aikoina kirjoittanut aika paljon itkemisestä ja surusta. Mä en haluis kirjoittaa näitä enää. Mutta en mä voi mitään sille, että elämä keksii samoihin aikoihin löylyttää mua tällasillä jutuilla.
Ai niin, kerroinko jo etten päässy minnekään opiskelee?
Ja sitten viimeisen kuukauden aikana oon nähnyt monia kertoja unia siitä, että oon yrittänyt olla taas parin tyypin ystäviä... Ne on oikeesti ollut ahdistavia unia. Välillä mun on annettu olla taas ystävä ja välillä... No, välillä nää entiset ystävät on vaan alkanu nauraa mulle päin naamaan ja... Ja haukkunu mua kaikilla maailman rumimmilla sanoilla...

Toivottavasti tää alkais tästä parantua. Mä en enää jaksais itkee ja tuntee oloni syylliseksi. Mä en haluu olla tämmöinen. Mä haluan vaan hymyillä ja olla... Onnellinen.
Jos sitä paskaa tulee vielä niskaan, niin tulis nyt eikö myöhemmin.