tiistai 22. kesäkuuta 2010

Minä sydän itkeminen

Mun lempibändit on mulle tosi tärkeitä. Mä tekisin mitä vaan sen eteen, että pääsisin eturiviin ja ikuistamaan ne videolle. Niin mä pääsinkin ikuistamaan, Disco Ensembleä, kun ne oli Levykauppa Äx:ässä julkaisemassa uuden levynsä. Ne soitti pari kappaletta akustisesti ja tietenkin mä kuvasin ne molemmat kappaleet. Se oli niin upeen kuulosta, kun Miikka laulaa ilman mikkiä.

Ja nyt mä sitten tajusin, ettei niitä videoita ookkaan mulla koneella, ja että ne on ehditty jo kamerasta poistamaan. Voin sanoa, että siinä ei ollut sitten mitään tehtävissä. No tietenkin mä purskahdin hillittömään itkuun, sehän oli jo selvä juttu!

Mä muistan, kun olin varaamassa Paramoren Suomen keikalle lippuja. En saanutkaan niitä, koska tiketti meni tukkoon ja liput myyntiin 10 minuutissa loppuun. Mun teki silloin mieli purskahtaa itkuun, mutta olin silloin koulussa, joten pitihän se pidätellä. Onneksi sitten voitin Voicelta keikalle liput, niin sekin oli pelastettu. Tosin me jouduttiin lähtemään sieltä keikalta kesken, koska meijän vika juna meni. Ja joo, junamatkalla purin vimmatusti huulta, etten purskahtais itkuun. Itkin sitten autonmatkan kotiin.

Oikeesti, mun itkettämiseen ei kyllä paljoa vaadita. Miten lempibändeillä tai idoleilla voikaan olla näin suuri vaikutus muhun. Mä oon ihan niiden armoilla, oon valmis jopa jonottamaan monia tunteja, jos mulla on vaa mahdollisuus päästä näkemään ne. Moi dix Moisiakin tuli jonotettua 12 tuntia, että kyllä musta löytyy todellinen fanittaja. Ja joo, sitten keikan jälkeen mä olin ihan onnesta soikeena, että aloin silloinkin vollottaa.
Nyt tulevan Musen keikkaankin oon valmistautunut henkisesti, aion mennä jo heti aamusta (ehkä seitsemän aikaan) jonottamaan, vaikka portit aukeekin vasta klo 16.00. Mä haluan nähdä lempibändini niin läheltä kuin mahdollista. Varmasti jokainen tuntee samoin.

En sit tiiä, mikä mut ajo tän blogin kirjottamiseen. Kaipa mä vaan halusin näin purkaa tätä pahaa oloa tosta Disco Ensemblen videoille tapahtuneesta jutusta. Mun silmät vaa punottaa ja niiskutan täällä. Ottaa vieläkin päähän.

Ehkä mä katon tänää Titanicin ja puhdistan koko mieleni, kun saan itkeä siinä lopussa hervottomasti. Titanic on oikeesti mahtava leffa sen takia, kun lopussa saa itkeä silmänsä punasiks ilman, että täytyy selitellä itkemiselle syytä. Silloin saa itkeä myös muiden huonosti menneiden asioiden takia. Mä tosin oon jo itkeny kaiken mahdollisen itkettävän takia, mutta voisin kuitenkin itkeä vähän lisää. Ihan varmuuden vuoksi. Sitten mulla on taas puhdas ja helpottunut olo.

Itkeminen on oikeesti yksi niistä keinoista, joiden jälkeen olo tuntuu kevyemmältä ja helpottavammalta. Onneksi oon oppinut itkemään, koska ilman itkemistä mä olisin varmaan aika mielenkiintoinen henkilö. Ja oon oppinut itkemään ihmisten edessäkin. Se jos mikä on oikeesti aika vaativaa. Puhelimessakin itkeminen on aika vaikeaa, mutta sitäkin harrastetaan, jos on oikein paha olo ja on päästävä jollekin puhumaan.

Eli itkekää. Itkekää jos on oikeesti paha olla. Sitten kaikki helpottaa. Ehkä. Ainakin vähän. Kyllä muakin vielä harmittaa.

1 kommentti: