Mä tiedän, että musta puhutaan paskaa.

Tiedättekö sen tunteen? Sen, mikä saa aikaiseksi vetistyneet silmät ja huonon mielen? Mä tiedän, tiedän liiankin hyvin. Ei kukaan mulle sitä oo suoraan kertonut, mutta mä tiedän kyllä. Mä tiedän heti niistä katseista ja niistä puheista, että tänään mä olen puheenaiheena.

Mä en vaan tiedä, miks mä olen puheenaiheena. Mielestäni olen ollut oma itseni. Se varmaan tässä onkin ongelma. Ihmiset ei pidä musta omana itsenäni. Niin, kuka nyt pitäisi tällaisesta tytöstä, joka ajattelee liian myöhään sanomisiaan ja antaa muiden ilkeillä mielin määrin ilman vastaan sanomista.
Sitten aina ilta meneekin siinä pohtiessa, että mikä meni vikaan. Miks musta ei pidetä.

Mutta mä en itke. Voi, muahan ei saada enää itkemään tällaisista asioista. Mä oon itkenyt niin paljon, että mä oon saanut tarpeekseni. Mä en jaksa ajatella tällaisia asioita pidempään, vaan viskaan ne jonnekin pimeimpään nurkkaan ja yritän ajatellla iloisempaa huomista. Tosin nyt se ei onnistu, koska kirjotan nyt tänne mun valitusviestiäni. Hups.

Tuntuu vaan niin turhauttavalta. Ehkä mun täytyisi vaan yksinkertaisesti tajuta, että mun ei ole tarkoitus tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen. Ehkä mun ei pitäisi yrittää miellyttää kaikkia. Ehkä mun pitäisi keskittyä miellyttämään itseäni.

Noniin, tekstitaidon pariin~

ps. pääsin inssin läpi! Sentään jotain positiivista tähänkin päivään, kun se yksi hemuli jätti mut seisomaan pakkaseen >: (