Luku 4. Maailmat kohtaavat


No niin. Luultavasti vielä tämän päivän aikana kaikki ihmiset saavat tietää Zaman olemassaolosta ja siitä, missä tilanteessa se tällä hetkellä on. Jo eilen Zaman korkein taho oli hakeutunut puhumaan maansa tilanteesta Suomen asioita hoitaville ihmisille. En tiedä yhtään, mitä he ovat tehneet todistaakseen ‘oikean’ henkilöllisyytensä, mutta sillä ei kai ole nyt mitään väliä. Pääasia on se, että heitä uskotaan. Uutisissa puhutaan ‘Toisen Maailman Ihmisistä’, vaikka minusta se on ehkä hieman loukkaavaa ilmaus. Kuin puhuisimme ufoista, vaikka he ovat aivan samanlaisia kuin me. He tosin saattavat olla meitä fiksuimpia, ken tietää. Kaikkialla maailmassa puidaan tälläkin hetkellä Zaman tilannetta ja sitä, mitä asialle kannattaisi tehdä. Kuuluisiko Maan puuttua Zaman tilanteeseen ja pitäisikö sen kansalaisille antaa turvapaikka.
Kuinka nopeasti tieto Zamasta levisikään maailmalle. Ja kuinka nopeasti ihmiset käsittivät sen, että rinnakkaistodellisuus on oikeasti olemassa. Tai ehkä sitä ei ole vielä käsitetty, ehkä kaikki vain ajattelevat tämän olevan surkeaa pilaa. Mitkä ihmeen viivanenäiset ihmiset, mikä Hyvä ja Paha? Ne käsitteethän ovat meidän maailmallemme tuntemattomia, mutta Zamalle ne ovat hyvinkin yleisiä. Zama on kuin meidän Maamme vastakohta; siellä Hyvä ja Paha on selkeästi esillä, kun taas meillä ne ovat piilossa.

Maijun suu on auennut ja hän toljottaa televisionruutua silmät suurina. Hänen ilmeestään kuitenkin selviää se, ettei hän usko korviaan. Hän jää tuijottamaan televisiota vielä uutislähetyksenkin jälkeen, mutta viimein kääntyy katsomaan minua. Selvästikin ilmeeni kertoo Maijulle, etten ole lainkaan yllättynyt tilanteesta.
“Tiesitkö sinä tästä? Mut-.. Mutta miten?” Maiju katsoo minua hivenen varuillaan, mutta ei silti lähde kauemmaksi minusta. Huokaan syvään ja sipaisen märkiä hiuksiani korvani taakse. On jotenkin huojentava tietää, että pian Maiju saa kuulla kaiken, eikä minun tarvitse pitää tätä salassa. Ajatella, jos olisi joutunut pitämään koko Zama-jutun salassa! Olisin varmasti seonnut jossakin vaiheessa. Miettikää nyt sitä salailun määrää, mitä tästä tulisi luultavasti seuraamaan. Jäisin aivan varmasti kiinni valheistani ja minut pistettäisiin kertomaan totuus. Jonka jälkeen löytäisin itseni luultavasti mielisairaalasta.
“Eilen, kun olin tulossa linja-autolla kotiin…” Alan kertoa Maijulle kaiken, mistä se lähti ja mihin se päättyi. Saa nähdä, uskooko hän minua.

On ilta ja kello tulee seitsemän. Ulkona on jo niin pimeää, että metsässä ei näkisi edes eteensä. Istun sängylläni minun ja Maijun kaksion makuuhuoneessa ja nojaan takana olevaan seinään, jota koristaa kaksi Muse-julistettani sekä yksi Lady Gagan juliste. Olen jo useampaan otteeseen toivonut, että tämä kaikki olisi vain yhtä suurta unta, mutta joudun koko ajan heräämään siihen todellisuuteen, että tämä tapahtuu. Ja että kaikki on totta.
Koko päivän televisiosta on tullut juttua ‘Toisen Maailman Ihmisistä’ ja siitä, miten he vain ilmestyivät meidän maailmaamme. Tietenkin ilmassa on ollut jännitystä ja pelkoa siitä, mitä nämä uudenlaiset ihmiset aikovat meidän maailmassa tehdä. Typerin väite, mitä satuin kuulemaan, oli se, että jotkut pelkäävät heidän valtaavan meidän maailmamme. Hei haloo, heidän maailmansa on tällä hetkellä sodassa! Kyllä, he haluavat tietenkin vallata meidän alkeellisen maailmamme, eivätkä halua pelastaa omaansa. Järki käteen, ihmiset.
Soitin tänään töihin ja sanoin eroavani. En siis mennyt tänään töihin, koska tunsin tarvitsevani vähäisenkin aikani ajattelemiseen. Jos aikoisin jotenkin toimia, minun täytyisi ensiksi päästä ajattelemaan. Sitä olenkin tehnyt koko päivän, ajatellut, ajatellut ja ajatellut hieman lisää. Olen miettinyt pääni puhki, vaikka tiedän, mitä minun tulee tehdä. Sydämeni on käskenyt minua toimimaan oikein, kun taas järkeni käskee minua tekemään niin kuin minusta tuntuu. Jos noudattaisin jälkimmäistä, minun täytyisi paeta häntä jalkojeni välissä. En aikoisi palata takaisin Cenarien tai Dorianin luo, eikä Dorian saisi minua aktivoimaan Suojelijaansa. En kuitenkaan aio noudattaa tässä tapauksessa järkeäni.
Minä aion palata Cenarien ja Dorianin luo, vielä tänään. Vaikka minua pelottaa, pelottaa muuten niin kamalan paljon, minun on pakko palata. Sen verran hyväsydäminen ihminen olen. En pystyisi, enkä haluaisi pettää kenenkään luottamusta näin tärkeässä asiassa. Tässä on kyse elämästä ja kuolemasta. Minä en syntynyt sankariksi, enkä oikeuden puolustajaksi, mutta sellaiseksi minun kohtaloni on tulla. Ilman minua Dorian ei saa aktivoitua Suojelijaansa ja ilman Suojelijaa hän ei voi taistella.
Typerä mieleni alkaa ajatella Doriania ja hänen ulkonäköään. Ei saisi ajatella moista, varsinkaan tällä hetkellä, mutta minkä minä itselleni mahdan. Miksi Dorianin täytyy olla niin luvattoman hyvännäköinen? Miksei hän voinut syntyä toisenlaiseksi, sellaiseksi, joka ei kiinnittäisi minun huomiotani sillä tavalla. Minun täytyy nyt kuitenkin olla välittämättä hänestä ja hänen komeasta ulkonäöstään. Dorian käyttää minua taistellakseen Pahan joukkoja vastaan. Täytyy myöntää, että minua hirvittää antaa itseni taisteluvälineeksi. Vaatii luottamusta antaa toisen ohjata vartaloasi ja säilyttää itsesi hengissä. En luota Dorianiin niin paljon, että voisin antaa hänen päättää elämästäni, mutta minun on pakko kuitenkin tehdä niin. Täytyy vain toivoa, ettei Dorian aio tappaa minua heti ensikättelyssä. Ehkä hän alkoi vihata minua, ei voi sietää minua Suojelijansa Avaimena. Tuskin hän minua kuitenkaan tappaa. Hän haluaa taistella, suojella oman maailmansa asukkaita.
Silti ajatus kuolemisesta saa minut vuodattamaan pari kyyneltä. Vaikka olen joskus yön pimeinä hetkinä toivonut elämäni päättyvän, en kuitenkaan halua sen päättyvän tällä tavoin. Halun kuolla normaalisti, vanhuuteen tai johonkin sairauteen. En haluaisi kuolla niin, että joku tappaa minut.
Soitin tänään kotiinkin. Minun täytyi kertoa heillekin tilanteesta, johon olen joutunut. Aloin itkeä hysteerisesti puhelimessa, kun äitini kysyi minulta pitkän hiljaisuuden jälkeen: “Onko se vaarallista?” Tietenkin se on vaarallista, joudun keskelle raivoavaa sotaa, jossa joko selviän tai kuolen. Minä en ole sellainen, joka pystyy pidättelemään tunteitaan. En pysty vähättelemään tilanteen vakavuutta, kuten jotkut pystyvät. Minulla on ehkä tapana suurennella asioita, mutta… Minkä minä itselleni mahdan.
Äiti sanoi lähtevänsä heti ajamaan Tampereelle päin, mutta kielsin häntä tulemasta. En halua, että hän onnistuu kääntämään ajatukseni toisaalle. Sanoin soittavani takaisin heti, kun vain siihen kykenen. Tai oikeastaan täytyisi sanoa, että soitan takaisin, jos olen vielä silloin elossa.
Kun tänään avasin kannettavani ja kirjaudun sisälle Facebookiin tajusin, miten mitätön se loppujen lopuksi onkaan. Näen vain uusia tilapäivityksiä, joissa kaikki ihmettelevät ‘Toisen Maailman Ihmisiä’. Raivostuin, kun luin jonkun tilapäivityksen siitä, miten typerännäköiset viivat heidän nenässään ovat. Ei tässä ole kyse heidän nenistään, vaan heidän selviytymisestään! Tuntuu, ettei kukaan ole käsittänyt sitä, missä tilanteessa heidän maailmansa on. Aivan kuin ihmiset eivät uskoisi yliluonnollisuuteen ja siihen, että Zamassa se oli hyvinkin todellista.
Mitä tapahtuisikaan, jos Paha keksisi keinon päästä Maahan? Järkeilyni mukaan meidän Jumalamme on yhtä kuin Zamalle Hyvä ja Helvetti taas on Zamalle Paha. Meidän maailmamme uskonnot romahtaisivat kertaheitolla, jos Paha pääsisi tänne!
Mutta mikä minä olen ajattelemaan Jumalaa ja Helvettiä tai Hyvää ja Pahaa. Kaksi jälkimmäistä on kuitenkin todistettu olevan olemassa, Zamassa. Voisivatko Hyvä ja Paha olla meidänkin maailmamme Hyvä ja Paha? Siis että Hyvä olisi oikeasti meidän maailmamme Jumala ja Paha olisi meidän maailmamme Helvetti? Mutta se siis tarkoittaisi sitä, että… Että meidän Jumalalle olisi kukistettu ja Helvetti tekisi tulojaan?
Tässä vaiheessa aivoni ylikuormittuivat ja minä päätin olla ajattelematta asiaa enempää. Tuskin meitä ihmisiä olisi tuomittu täysin tuhoon. Hyvä oli jättänyt meille keinon selviytyä ja ne keinot olivat Suojelijat. Sitä minun täytyisi nyt vain ajatella.

“Henu”, Maiju pysäyttää minut, kun olen juuri laittamassa punaisia tennareita jalkaani. Käännyn Maijun suuntaan ja hän katsoo minua kauempaa epävarmana. Sitten hän jo rientää luokseni ja halaa minua tiukasti. Me molemmat purskahdamme hillittömään itkuun ja rutistamme toisiamme tiukasti. Tiedän, mitä Maiju haluaa minulle sanoa ja tiedän, että hän tietää minun tietävän sen. En halua kuolla, en halua kuolla, en halua kuolla. Sitä minä ajattelen tällä hetkellä. Haluan vielä elää elämääni, johon kuuluvat ystäväni ja perheeni.
“Minun pi-pitää nyt mennä..” saan ähkäistyä ääni väristen ja erkanen Maijusta. Niiskautan ja pyyhkäisen nenästä valuneen nesteen käteeni. Yritän loihtia huulilleni hymyä, jotta Maiju tietää hieman rauhoittua. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt Maijua sellaisena kuin nyt; suuresti kyynelehtivänä ja niin heikkona. Näytän hänen silmissään varmasti samanlaiselta.
“… Nähdään.”

Kun saavun hylätylle tehtaalle, jonne Dorian oli minut pelastettuaan vienyt, huomaan valoa pimeässä, kirjaimellisesti. Metsässä on muuten pilkkopimeää, mutta hylätyn tehtaan luona näkyy valoa. Saapuessani valopaikalle huomaan tehtaan olevan ympäröity kaikenmaailman valoa tuovilla lampuilla. Paikalla on myös joukko ihmisiä. Jotkut heistä huomaavat tuloni ja kääntyvät katsomaan minua. En tunnista ketään nimeltä, mutta olen aivan varma, että jotkin heistä olen nähnyt televisioissa ja lehdissä. Ovatkohan he jotain ministereitä? Myönnän suoraan, että en ole kovin perillä Suomen politiikasta ja tässä vaiheessa häpeän itseäni. Pitäisihän minun nyt Suomen tärkeimmät henkilöt tuntea!
Nyt en voi muuta ihmetellä kuin sitä, että miksi ihmeessä ovi, joka on meidän maailman ja Zaman maailman välillä, on Suomessa ja jossain hylätyssä tehtaassa. Ajatus kuulostaa sen verran absurdilta, että minua alkaa jostain kumman syystä naurattaa. Suomi todellakin pääsi uutisiin, kun uutisoitiin siitä, mistä ‘Toisen Maailman Ihmiset’ ilmaantuivat. Tosin paikkaa, josta he ‘ilmestyivät’ ei ole mainittu. Zamalaiset ovat varmaankin kertoneet joillekin luottamilleen henkilöille tämän paikan. Tai en minä tiedä, minä vain arvailen, koska minua pelottaa. Miksi kaikki tuijottavat minua?
“Ei tänne saa tulla”, eräs lähellä oleva mies suorastaan tiuskaisee minulle ja minä valahdan punaiseksi. Ei minulle tullut mieleenkään, että joutuisin selittämään tuloni syyn joillekin! Hei, hänhän oli juuri puhunut ruotsia ja minä olin ymmärtänyt sitä aivan helposti?
“Hän on Avain”, kuulen tutun äänen sanovan ja katseet kääntyvät minusta Cenarieen, joka kävelee lähemmäs minua. Saan taas ihmisten katseet niskaani ja näen joidenkin katsovan minua järkyttyneenä. Ilmeisesti heille on kerrottu Suojelija ja Avain -jutusta.
“Hän ei ole edes…” kuulen jonkun naisen aloittavan, mutta hänen äänensä katoaa. Monet muutkin supisevat siihen malliin, etteivät he odottaneet Avaimen olevan nuori nainen. Hei, minä en edes odottanut sen olevan minä!
“Meidän nuorin Taistelijamme on 18-vuotias”, joku tuntematon ääni jylähtää sillä tuntemattomalla kielellä, jota minä kuitenkin ymmärrän ohimossani olevan laatan avulla ja katseet kiinnittyvät vuorostaan häneen. Mies on vanha, veikkaan lähelle 70-vuotias. Hän on ehtinyt harmaantua ja hänellä on parta peittämässä leukaansa. Yllään miehellä on jonkinlainen sininen kaapu, joka saa vanhuksen näyttämään pidemmältä kuin hän todellisuudessa on. Miehen katse kertoo, että hän on nähnyt ja kokenut paljon. “Mekin pidämme huolta lapsistamme, mutta emme voi puuttua kohtalon suunnitelmiin”, hän jatkaa, eikä kukaan uskalla puhua. Tässä vaiheessa kiinnitän huomioni paikalla olevien ihmisten ohimoihin ja huomaan jokaisella pienen hopeisen laatan vasemmalla ohimolla.
Sen vielä totean, että suomalaiset eivät ole tottuneet puhumaan kohtalosta puheissaan. Osaan kuvitella, että monet paikalla olevista pitävät yhä Hyvää ja Pahaa vain pelkkänä myyttinä, ja että Zamassa riehuu vain tavallinen ihmisten välinen sota.
“Hän on ainoa elossa olevan Vanhin”, Cenarie kuiskaa minulle ja vilkaisen häntä syrjäsilmällä. “Dentrim kuului Pyhään Seitsemään, joista kuusi kuoli Pahan hyökkäyksen aikana. Pyhä Seitsemän on meille sama kuin teille se merkitsee… Presidenttiä?” No ei aivan, mutta melkein. Presidentti vain edustaa Suomea, mutta Eduskunta se asioista päättää. Cenarie on näköjään opiskellut läksynsä.
En kyllä tule ikinä tottumaan heidän outoihin nimiinsä. Tosin eivät hekään varmaan tule tottumaan meidän suomalaisten outoihin nimiin.
“Haluan esitellä teille Taistelijamme, jotka kohtalo on valinnut meille suojellaksemme maatamme”, Dentrim puhui taas ja edelleen oli aivan hiljaista. Minä tuskin hengitän, sillä jännitykseni on melkein lamaannuttanut minut. Muistan Cenarien kertoneen, että Taistelijoita on enää viisi jäljellä. Määrä kuulostaa vähäiseltä, jos ajattelee sitä, että heidän viiden täytyisi kukistaa Paha, joka on melkein ehtinyt vallata koko Zaman. Muistutan taas, että Zama on samanlainen kuin Maa. Myös pinta-alaltaan. Tehtävä kuulostaa mahdottomalta. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole sitä.

Hylätystä tehtaasta tulee esiin viisi eri ikäistä ihmistä, joilla kaikilla on se valkoinen viiva nenässään, joka erottaa heidän meidän maailmamme ihmisistä. Tunnistan oikealta Dorianin, jolla on yllään musta pitkäkauluksinen paita, jossa ei kuitenkaan ole hihoja. Kiinnitän huomioni hänen käsiinsä, jotka näyttävät uskomattoman vahvoilta. Dorianin on täytynyt treenata paljon, sillä tuollaiset käsivarret, ne… No, sanotaanko niin, ettei tuollaisia käsivarsia aivan jokaisella vastaantulevalla miehellä näe. Jaloissa olevat housut näyttävät silmiini tummilta farkuilta, mutta tuskinpa Zamassa on farkkuja. Tai voihan siellä olla, en minä kuitenkaan mikään Zama-tietäjä ole.
Dorianin ja minun katseet kohtaavat, joten siirrän silmäni nopeasti pois hänestä. Sydämeni alkaa takoa kovempaa rinnassani, vaikka olen aivan kunnossa.
Tunnistan myös nuoren naisen, joka seisoo hänen vierellään. Melkein törmäsin häneen silloin, kun olin pakoretkellä, mutta onnistuin vahingossa menemään ovesta Zamaan. Hänellä on punertavanruskeat hiukset, jotka hän on sitonut tiukalle ponihännälle ja hän on melkein Dorianin mittainen. Jos kerran Dorian on minua reilusti päätä pidempi, Dorian on luultavasti jotain 180 senttimetrin paremmalla puolella. Naisen täytyy siis olla lähemmäs 180 senttimetriä. Pohdinpa minä taas järkeviä asioita. Nainen näyttää vahvalta, sillä hänellä on myös pitkäkauluksinen musta paita, jossa ei ole hihoja, joten hänenkin käsivarsiinsa kiinnittää pakostakin huomion. Vaikka minä olen melko urheilullinen, en tosiaankaan vedä vertoja hänelle.
Naisen vieressä, rivin keskellä, seisoo nuorempi, lyhyempi nainen, joka tuskin on täyttänyt vielä 20 vuotta. Hänellä on vaaleat hiukset, jotka on leikattu niin lyhyiksi, etteivät ne vahingossakaan heilahda silmien eteen. Vaaleaverikön katseessa on jotain, mikä saa minut värähtämään. Hänen katseensa on liian vahva ollakseen totta. Ehkä hänkin pelkää sitä, mitä tuleman pitää. Voi, toivottavasti en tosiaan ole ainoa, joka pelkää kuollakseen…
Tässä vaiheessa sanon, että kaikki Taistelijoista ovat pukeutuneet samalla lailla, niin säästyn ylimääräiseltä kuvailulta. Heillä kaikilla on mustat, pitkäkauluksiset, hihattomat paidat ja tummat, farkkukangasta muistuttavat housut. Tämän lisäksi heillä kaikilla roikkuu asevyön edessä viisi pientä tikaria ja takana heillä luultavasti on jonkinlainen isompi miekka. En näe kuin miekan tupen, joten en voi kertoa sen koosta enempää.
Aivan vasemmalla seisoo pitkä mies, joka on varmasti vanhin Taistelijoista. Hän on aivan varmasti ollut Zaman taisteluissa mukana kauan, sillä… Minusta vain tuntuu siltä. Ei sillä, että olen nähnyt sodissa olevia sotilaita muuta kuin elokuvissa. Hänen kasvoillaan on nimittäin pari pahan näköistä arpea ja miehen katse on niin pelottava, jonka takia uskon yhä hänen olevan kokenut sotilas. Hänellä on todella lyhyt, tummanruskea tukka.
Viimeisenä katseeni tutkii hänen vieressään olevaa nuorta miestä, joka on luultavasti samaa ikäluokkaa kuin minä. Hänellä on vaaleanruskeat hiukset, jotka ovat sen verran pitkät, että hän on sitonut ne kiinni. Miehen katse näyttää lempeämmältä kuin kenenkään muun rivissä olevan ja seuraavaksi kiinnitän huomioni siihen, että hän pitelee vieressä seisovan vaaleahiuksisen Taistelijatytön kädestä kiinni. En voi olla miettimättä, ovatko he kaksi rakastuneita.
“Xynel on Taistelijoista vanhin, 40-vuotias. Eura on 23-vuotiasi, Marim täyttää 18 vuotta aivan lähipäivinä, Samari on 24-vuotias ja Dorian on 25-vuotias. Muistutan, ettemme ole valinneet ketään heistä tähän tehtävään. Heidät valittiin, iästään ja luonteestaan huolimatta. Minä luotan heihin, aivan niin kuin kohtalo on luottanut heihin heidät valitessaan. Pyydän teitä, Maan ihmiset. Auttakaa meitä meidän sodassamme kukistamaan Paha, joka ei lopeta, ennen kuin se on kokonaan tuhot-”
“Voisitteko kertoa meille, mikä se Paha on?” eräs mies keskeyttää ja kaikki kääntyvät katsomaan häntä. Hänen ilmeestään päätellen hän on saanut tarpeekseen näistä kiertoilmaisuista. “Onko ‘Paha’ joukko vihaisia kansalaisianne, jotka ovat päättäneet kapinoida vai mikä? Vaadin tarkempaa vastausta, ennen kuin voimme lähettää nuoria tyttöjä sotimaan!”
En ole nuori tyttö. Itse olet vanha ukko.
Dentrim lyö kätensä yhteen ja siitä lähtevä ääni on kova, jotta se kiinnittää jokaisen paikalla olevan huomion. Hänen käsiinsä on ilmestynyt musta, hehkuva pallo, joka kasvaa kasvamistaan. Pian se on ympäröinyt meidät kaikki ja tuntuu, että olen kuin eri maailmassa. Näen ensiksi pieniä, kirkkaita palloja, jotka pyörivät ympäriinsä mustassa sumussa. Yhtäkkiä näky muuttuu, enkä pidä näkemästäni yhtään. Näen suuren joukon Hirviöitä, jotka parhaillaan riehuvat ympäriinsä ja tuhoavan kaiken, mitä niiden tielle tulee. Kun näen muutaman ihmisen juoksevan karkuun tiedän, että nyt on hyvä aika sulkea silmäni. Kuulen lähellä olevien ihmisten yökkivän ja pidättelevän oksennustaan. He ovat varmasti nähneet, miten Hirviöt tappavat ihmisiä. Avaan silmäni ja näen, kuinka uusi Hirviö syntyy äsken ihmisen tappaneesta Hirviöstä. Näky on sen verran ällöttävä ja kamala, että pidättelen itsekin tässä vaiheessa oksennuksen tuloa.
Mutta sitten näen jotain erilaista. Se ei ole samanlainen kuin Hirviö, eikä samanlainen kuin ihminen. Se muistuttaa minusta enemmänkin ulkoavaruudesta tullutta muukalaiselta. Sumu on sen verran sankka, että yksityiskohtia on vaikea erottaa. Erotan kaiken sen sumun keskeltä sen, että olion pää on kapea ja korkea, mutta sillä näyttäisi olevan ihmisen kasvot. Värähdän, kun katseemme tuntuu kohtaavan. Olion silmät hehkuvat punaista, verenpunaista. Ne ovat niin vihamieliset ja murhaavat, että minun tekee mieli sulkea silmäni ja käpertyä pieneksi maahan. Minut on vallannut pelko, kauhu ja ahdistus.
Nyt tiedän, miltä Paha näyttää. Enkä pitänyt näkemästäni yhtään.
“Hyvä Jumala!” kuulen amerikkalaisen ulvaisevan ja moni muukin alkaa kiljahdella kauhusta. Sitten kaikki on kuin ennen; olemme hylätyn tehtaan pihalla lamppujen loisteessa, eikä missään ole verta tai ihmisten ruumiita. Vilkaisen Taistelijoita ja näen heidän silmistään, että he haluavat tehdä tästä raa’asta sodasta lopun. Dorian on puristanut kätensä nyrkkiin ja puree hammastaan. Samari, Dorianin vieressä seisova nainen, on kurtistanut kulmiaan ja näyttää hivenen epätoivoiselta. Eura puristaa yhä vain tiukemmin Marimin kädestä ja Marim näyttää siltä kuin ei haluaisi olla paikalla. Xynel taas näyttää yhtä kovalta kuin aikaisemminkin. Näky ei näytä herättäneen hänessä minkäänlaisia tunteita. Uskon kuitenkin, että sisimmässään hän kiehuu samalla lailla kuin muut viisikosta.
“Hyvät ystävät… Siinä oli vihollisemme”, Dentrim toteaa vakaalla äänellä ja on tosiaan onnistunut teoillaan saamaan tästä kaikesta kokemattomat Maan asukkaat kauhusta kankeiksi. “Toivottavasti nyt ymmärrätte tilanteemme vakavuuden.”
“Pysyyhän tuo… Tuo… Tuo teidän maailmassanne!” joku suomalaismies ulvahtaa selvästi järkyttyneenä näkemästään. Nyt ainakin kaikki tajuavat sen, ettei Zaman väki puhu millään kiertoilmaisuilla, niin kuin lehdistö väittää. “Jos tuo tulee tänne, niin…”
“Sen me pyrimme välttämään kaikin keinoin”, Cenarie toteaa tähän väliin ja suoristelee ihmeellisen näköisen kaapunsa kaulusta. “Paha ei kuulu teidän maailmaanne. Jos se pääsisi tänne raivoamaan, te ette mahtaisi sille mitään. Teidän maailmanne on niin paljon erilaisempi kuin meidän. En voi edes kuvitella, millaista tuhoa Paha saisi täällä aikaan, jos meidän maailmamme tuhot ovat jo tuota luokkaa.”
Näin minäkin olin ajatellut. Jos Paha pääsisi meidän maailmaamme, tuhot tulisivat olemaan suurempaa luokkaa kuin Zamassa. Yliluonnollisuus ei kuulu Maahan, se kuuluu vain Zamaan.
Alkaa väittely. Kommunikaatio on helpompaa, kun kaikki ymmärtävät toisiaan. Maan asukkaat tuntuvat menneen totaalisesti sekaisin saadessaan tietää, että Zamassa riehuu parhaillaan oikeasti Paha. Ihmiset eivät halua uhrata ‘taistelukyvyttömiä’ asukkaitaan, vaan haluavat lähettää kunnon sotajoukkonsa Zamaan. Tästä kuitenkin ollaan eri mieltä, nimittäin jotkut ovat vahvasti sitä mieltä, että Zaman yliluonnollinen sota kuuluu Zamalle, ei Maalle. Dentrim ja Cenarie sanovat yhteen ääneen, etteivät Maan sotajoukot voi mitään Pahalle, koska zamalaiset eivät sodi samalla tavalla kuin me. Kun joku ottaa jälleen puheeksi sen, ettei Maa voi noin vain lähettää viattomia ihmisiä toiseen maailmaan sotaan, minä en kykene enää hillitsemään itseäni.
“Minä haluan auttaa”, sanon ensiksi tavallisella äänellä, mutta vain minua lähellä olevat ihmiset kuulevat sanani ja kääntyvät katsomaan minua kuin pimahtanutta. “Minä suostun Avaimeksi!”
Saan kaikki hiljenemään ja kääntämään katseensa taas vaihteeksi minuun. Poskipäitäni kuumottaa, mutta en anna sen häiritä.
“Jos Pahan kukistaminen on minusta kiinni, minä suostun”, lisään hengästyneesti, vaikken ole tehnyt mitään raskasta. Haluan kaikkien tietävän, sekä Cenarien että Dorianin, että olen miettinyt asiaa perinpohjin ja tullut lopulta siihen päätökseen, että tämä on oikein. Olen tehnyt oikean päätöksen ja aion pysyä sen takana. Ainakin toistaiseksi.
Katseeni harhautuu vaihteeksi Dorianiin ja huomaan hänen katseessaan tyytyväisyyden.